Petteri Pietikäinen Puhun - siis vaikutan.

Minne menet, suomalainen korkeakoulu?

  • Minne menet, suomalainen korkeakoulu?

Kansainvälinen asiantuntijaryhmä kävi antamassa lausunnon maamme korkeakoulujärjestelmästä. Toivottiin lisää joustoa Suomen jäykkiin korkeakouluihin. Vänrikki Stoolia lainaten voisin kyllä itsekin lausua jotain yliopistomaailmastamme:  "Jotakin ehkä tietäisin,: olinhan siellä minäkin."

Ylen uutisoinissa eräs lause jäi mietityttämään: "Sekä opetus- että oppimismetodit laahaavat asiantuntijoiden mukaan kehityksen perässä."

Oma opiskelu-urani venähti yli 10 vuoden urakaksi. Tosin välissä toteutin jotain pikkupoika-ajan ammattiunelmasta eli sotilasurasta: kävin vuoden rauhanturvajana etelä-Libanonissa v. 1991-1992. Se oli tervetullut "tauko" - tuonakin aikana pohdin, miten jatkan opintojani, kun palaan takaisin Suomeen.

Nyt jälkeenpäin ajateltuna - kun yliopistotutkintoni suorittamisesta on jo yli 15 vuotta -  opiskeluaikaani leimasi yksinäisyys opintojeni kanssa. Toinen jota pohdin paljon opiskellessani oli: "miten opin oppimaan?"

Opintojani leimaava tapaus sattui kerran eräällä biokemian perusteiden luennoilla. Luonnonpitäjä, nuori kaveri, joka taisi olla jo pitemmällä opinnoissa: "Tämähän on niin helppoa asiaa, ettei oikein tiedä miten tätä selittäisi?" Monet paikalla olevat opiskelijat lienevät kuitenkin raapineet päänahkaansa kuten allekirjoittanutkin. Minulla nuo luennot jäivät tuolloin suorittamatta, mutta suoritin ne sitten toisessa yliopistossa, jossa luennoivalla lehtorilla oli enemmän pedagogista pätevyyttä.

Ei siis riitä, että opettaja tuntee asiansa vaan hyvä opettaja kykenee välittämään opetettavan asiansa oppilaille - mielellään myös tavalla, joka innoittaa opiskelijoita.

Kuulin hiljan, että on tehty tutkimus siitä miten rohkaisu ja kannustus tenttiin meneville parantaa tenttituloksia verrattuna heihin, jotka jäävät ilman tätä kannustusta. Mainitsin opiskelujeni "yksinäisyydestä": toki akuutit juoksevat opintoihin liittyvät asiat hoidettiin hyvin, mutta suuret pohdinnat jonnekin pitkälle opintojen taakse olivat vieraita. Opintojen kuluessakin on hyvä tarkastella ympäröivää maailmaa: mihin juuri minun taitojani tarvitaan tässä tai tulevassa maailmantilanteessa? Onko syytä rukata uusiksi tämänhetkisiä opintoja?

Kansainvälinen asiantuntijaryhmä kiinnitti huomiota myös oppimismetodien jälkeenjääneisyyteen. Kun omat opintoni laahasivat aloin itsekin pohtia, miten oppisin (tai edes muistaisin riittävän kauan) opiskelemani asiat. 
Tuolloin opiskelin sitten oma-aloitteisesti oppimista: pidin Mari Aulangon kirjasta "Minä osaan" (1992), joka pyrki kehittämään lukunopeutta ja muistiinpanotekniikkaa. Kaikkia muistiinpanoja ei tarvinnutkaan tehdä ranskalaisilla viivoilla vaan asiat voi visualisoida vaikka "mind mapilla". Sittemmin löysin Oddbjörn Byn "Memo"-kirjan, joka opetti kehittämään muistia.


Nyttemmin en voi kuin ihmetellä, miksei eri kouluissa opeteta ensin oppimista (tai kerrata sitä) - ja sitten vasta aloitettaisiin suuri opiskelu-urakka? Alkuvaiheen "johdatus korkeakouluopintoihin" ei siihen kyllä riitä. 

Tehokkaampi oppiminen pidentää työuria ja vähentää opiskeluun kuluvaa aikaa - kenties mahdollistaa myös jatko-opinnotkin realistisessa aikataulussa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat